Ilma jota hengitämme

Miksi ei ole samantekevää, minkälaista ilma päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla taikka kotona on? Kulutamme valtaosan ajastamme sisätiloissa. Ihminen hengittää yli 15 000 litraa ilmaa vuorokaudessa.

Toksinen sisäilma sairastuttaa. Sisäilmasta aiheutuvat oireet ovat monenlaisia ja yksilöllisiä. Jollekin voi tulla lieviä oireita kuten silmien kutinaa, nuhaa ja yskää. Toisella voi ilmetä toistuvia keuhkoputkentulehduksia tai puhjeta vaikea astma. Taaperoiden sairasteluhan on normaalia, eivätkä vanhemmat välttämättä osaa yhdistää oireita päiväkotien tai koulujen sisäilmaongelmiin.

Vantaalaisten koulujen/päiväkotien sisäilmaongelmat ovat olleet jo vuosia tiedossa viranomaisilla. Rakennusten kunnostaminen on joka tapauksessa tehtävä tulevina vuosina, vaikka se aiheuttaisi jopa yli 150 miljoonan euron kustannukset kunnalle. Jos halutaan ajatella kustannustehokkaasti, rakennusten kunnostamisen viivästyminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi, sillä tällöin on maksettava myös sisäilmasta aiheutuvan terveydenhuollon kulut. Toivon koko sydämestäni, että talousongelmat eivät vaikuttaisi päätöksiin, jotka koskevat ihmisten terveyttä ja elämää.

Terveydensuojelulaki velvoittaa terveysviranomaisia valvomaan lasten oikeuksia kouluissa ja päiväkodeissa. Myös työnantaja on velvollinen huolehtimaan opettajien turvallisuudesta ja terveydestä sekä ennaltaehkäisemään, vähentämään ja poistamaan sellaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat terveyshaittoja. Peräänkuulutan lasten ja opettajien oikeuksien kunnioittamista ja lain mukaisesti toimimista.

Jokaisella on oikeus terveeseen ympäristöön.